Einari Liikkanen

Einari Liikkanen (s.1989) aloitti viuluopintonsa Pohjois-Kymen musiikkiopistossa seitsemän vuotiaana Janne Saarisen oppilaana. Nopean edistymisen ansiosta hänet hyväksyttiin opiskelemaan Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen vuonna 2000.

Viuluopintojen alkuajoista asti mukana ollut kamarimusisointi oli Einarille mieluista puuhaa jo nuorisokoulutusopintojen aikana. Hän saavutti Pianotrio Aksentin kanssa Erkki Melartin-Kamarimusiikkikilpailun II-sarjan ensimmäisen palkinnon sekä hollantilaisen Charles Hennen-kamarimusiikkikilpailun toisen palkinnon.

Sibelius-Akatemiassa Einari opiskeli Merit Palaksen, Päivyt Mellerin sekä Tero Latvalan viululuokilla ja valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2015 erinomaisin arvosanoin. Opintojaan hän on täydentänyt lukuisilla mestarikursseilla, joissa häntä ovat opettaneet mm. Hagai Shaham, Gerhard Schultz, Mi-Kyung Lee sekä Rudolph Koelman.

Tällä hetkellä Einari soittaa Tapiola Sinfoniettan 1.viulistina.