Jukka Untamala

Jukka Untamala (s. 1981) tarttui viuluun jo viiden vanhana. Viuluviikarin alkutaivalta kotipaikkakunnalla Kuopion konservatoriossa viitoitti useiden vuosien ajan
Zoja Istomina. Myöhemmin viulunsoiton opiskelu jatkui Sibelius-Akatemiassa 2002–2011 Tero Latvalan, Päivyt Mellerin ja Erkki Kantolan johdolla. Musiikin maisteriksi
hän valmistui keväällä 2011.

Untamala on yksi Kamus-kvartetin perustajajäsenistä ja hän on opiskellut kvartetin kanssa klassismin ajan esityskäytäntöihin ja retoriikkaan keskittyvässä Euroopan kamarimusiikkiakatemiassa (ECMA) vuosina 2006–2009 ja Britten-Pears-ohjelmassa Englannissa vuosina 2004–2006. Jukka Untamala on osallistunut myös useille kansainvälisille mestarikursseille.

Kamus-kvartetin jäsenenä saavutetut kilpailumenestykset ovat mahdollistaneet esiintymiset lähes kaikilla Suomen merkittävimmillä musiikkifestivaaleilla ja konserttisarjoissa. Kvartetin kanssa Untamala on esiintynyt myös useilla eurooppalaisilla festivaaleilla ja konserttikiertueilla.

Kamarimusiikin lisäksi myös orkesteri on lähellä viulistin sydäntä. Untamala on
esiintynyt solistina ja leaderinä mm. Joensuun ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden
kanssa. Kauden 2012–2013 Untamala toimii Radion Sinfoniaorkesterin 2. viulun
äänenjohtajana. Hän on myös rohkeasti musiikin rajoja luotaavan Jousia Ensemblen
perustajajäsen.

Yhdessä Kamus-kvartetin kanssa Untamala on tehnyt Seppo Pohjolan jousikvartettojen
kokonaislevytyksen Alba-levy-yhtiölle 2010.

Jukka Untamalalla on käytössään Pohjola Pankin Taidesäätiön
Carlo Antonio Testore -viulu vuodelta 1730.