Huilukilpailu

Kansainväliseen Crusell-huilukilpailuun hakijoita 21 maasta

 

Kansainvälinen Crusell-huilukilpailu järjestetään 24.–29. heinäkuuta Uudessakaupungissa. Kilpailun järjestää Crusell-seura ry. Kilpailuun ilmoittautui määräajassa 52 huilistia 21 maasta. Suomalaisia huilisteja kilpailuun haki yhteensä kymmenen. Tallenteiden perusteella heinäkuiseen kilpailuun valitaan enintään 40 osallistujaa. Esikarsinnan tulokset julkistetaan viimeistään 28. huhtikuuta.

Crusell-huilukilpailu on tarkoitettu 30-vuotiaille tai sitä nuoremmille huilisteille. Alku- ja välierässä soitetaan sooloteoksia sekä pianosäestyksellisiä teoksia. Finaalissa huilistit soittavat Jousia Ensemblen solistina. Kapellimestarina toimii Janne Nisonen.

Crusell-huilukilpailun palkintoina jaetaan 11 000 euroa. Lisäksi voittaja kutsutaan esiintymään Crusell-viikolle. Tämän kertaisen kilpailun tuomaristoon kuuluvat Petri Alanko (pj., Suomi), Philippe Bernold (Ranska), Emily Beynon (Hollanti), Silvia Careddu (Itävalta) sekä Felix Renggli (Sveitsi).

Crusell-festivaalin yhteydessä järjestetään joka toinen tai joka kolmas vuosi puupuhallinkilpailu. Viimeksi kilpailtiin vuonna 2014 oboensoitossa. Edellisen kerran Crusell-kilpailun soittimena oli huilu vuonna 2007.

Crusell-viikko järjestetään Uudessakaupungissa 36. kertaa. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii Sibelius-Akatemian puupuhallinmusiikin professori Harri Mäki. Tänä vuonna juhlitaan myös Uudenkaupungin 400-vuotissyntymäpäiviä. Crusell-viikon teemana on ”Rakkaat naapurit”, suomalaiseen musiikkielämään vaikutuksensa antaneiden naapurivaltioiden – Ruotsin ja Venäjän – historiallisen merkityksen johdosta. Festivaalin ohjelmaan kuuluu kaikkiaan 15 konserttia ja 12 oheistapahtumaa – kaikki yhden viikon aikana!

 

KILPAILUAIKATAULU

http://crusell.fi/konsertit/

 

  • Alkuerät ma 24.7. ja ti 25.7. klo 10 Seurakuntakeskus, Koulukatu 6, Uusikaupunki (vapaa pääsy)
  • Välierä to 27.7. klo 10 Seurakuntakeskus, Koulukatu 6, Uusikaupunki (liput 10 €)
  • Finaali la 29.7. klo 18 Uudenkaupungin Uusi kirkko, Rauhankatu 1 C (liput 30 / 25 / 20 €)
  • Palkintojenjako finaalin jälkeen

Liput: ticketmaster.fi ja Uudenkaupungin matkailutoimisto p. 050 420 5333

YHTEYSTIEDOT

http://crusell.fi/

Soila Jaakkola

Kilpailusihteeri

Kansainvälinen Crusell-huilukilpailu

040 7489449

kulttuuritoimi.uusikaupunki(at)gmail.com

 

UUSIKAUPUNKI, 24. – 29.7.2017

Kansainvälisen Crusell-huilukilpailun 2017 kilpailutoimikunta on päättänyt jatkaa kilpailun hakuaikaa. Haku tulee tehdä nettilomakkeella osoitteessa http://crusell.fi tai toimittaa lomake liitteineen postitse osoitteella Crusell-viikko, ”Huilukilpailu”, PL 37, 23501 Uusikaupunki. Lomakkeen tulee olla perillä kilpailutoimistossa viimeistään 20.4.2017 klo 15.00.

VOIT LADATA NÄMÄ SÄÄNNÖT JA TULOSTETTAVAN ILMOITTAUTUMISLOMAKKEEN TÄSTÄ.

Verkkoilmoittautuminen tästä!

§ 1

Crusell-seura järjestää Uudessakaupungissa 24. – 29.7.2017 Kansainvälisen Crusell-huilukilpailun, johon voivat osallistua vuonna 1987 tai sen jälkeen syntyneet huilistit. Kilpailu on avoin kaikkien maiden kansalaisille.

§ 2

KILPAILUTOIMIKUNTA

§ 3

ESIKARSINTAKIERROS

Ilmoittautuminen tulee suorittaa nettilomakkeella osoitteessa http://crusell.fi tai toimittaa ilmoittautumislomake liitteineen postitse osoitteella Crusell-viikko, ”Huilukilpailu”, PL 37, 23501 Uusikaupunki. Ilmoittautuminen nettilomakkeella 2.12.2016 alkaen. Lomakkeen tulee olla perillä kilpailutoimistossa viimeistään perjantaina 31.3.2017 klo 15.00. Mukaan tulee liittää seuraavat liitteet:

§ 4

Kilpailuun hyväksymisestä ilmoitetaan kilpailijoille viimeistään perjantaina 28.4.2017. Sen jälkeen tiedot kilpailuun hyväksytyistä julkistetaan Crusell-viikon kotisivuilla http://crusell.fi Karsinnan suorittaa erikseen valittava lautakunta ilmoittautumistietojen ja tallenteiden perusteella. Kilpailuun hyväksytään enintään 40 osanottajaa.

§ 5

Kilpailijat soittavat kilpailun järjestäjän ennakkoon suorittaman arvonnan mukaisessa järjestyksessä. Järjestys säilyy samana koko kilpailun ajan. Tuomaristo valitsee jokaisesta erästä sopivaksi katsomansa määrän kilpailijoita seuraavaan erään, kuitenkin välierään enintään 10 ja finaaliin enintään 4 kilpailijaa. Alkuerä soitetaan maanantaina 24.7. ja tiistaina 25.7. Hyväksymiskirjeessä ilmoitetaan kilpailijoille heidän alkueräpäivänsä, jota edeltävänä päivänä järjestetään yhteisharjoitus pianistin kanssa. Kilpailijoiden, jotka soittavat alkuerän ensimmäisenä päivänä 24.7., tulee olla Uudessakaupungissa ja ilmoittautua henkilökohtaisesti Crusell-viikon toimistolla viimeistään lauantaina 22.7. illalla. Kilpailijoiden, jotka soittavat alkuerän toisena päivänä 25.7., tulee olla Uudessakaupungissa ja ilmoittautua henkilökohtaisesti Crusell-viikon toimistolla viimeistään sunnuntaina 23.7. illalla. Tämä koskee kilpailijoita, jotka käyttävät kilpailun järjestämiä pianisteja. Kaikkien kilpailijoiden tulee ilmoittautua henkilökohtaisesti Crusell-viikon toimistolla 23.7.2017 klo 20 mennessä.

§ 6

KILPAILUOHJELMISTO

Alkuerä maanantaina 24.7. ja tiistaina 25.7. Alkuerän esityksen kokonaiskesto saa olla enintään 20 minuuttia! Alkuerässä kilpailija saa soittaa kappaleet haluamassaan järjestyksessä.

Yksi seuraavista

2. Yksi seuraavista:

3. Yksi seuraavista (kaikki osat):

Välierä torstaina 27.7.

Välierässä kilpailija saa soittaa kappaleet haluamassaan järjestyksessä. Välierän esityksen kokonaiskesto saa olla enintään 35 minuuttia!

1. Yksi seuraavista (kaikki osat):

2. Vapaavalintainen teos soolohuilulle, sävelletty vuoden 1980 jälkeen.

3. Yksi seuraavista

3.kategorian piano-osuuksia saa lyhentää.

Finaali lauantaina 29.7.

  1. Wolfgang Amadeus Mozart: Konsertto G-duuri K313 – omilla kadensseilla, ilman kapellimestaria
  2. Minna Leinosen tilausteos huilulle ja jousille (kesto n. 10 min., kapellimestari) Finaalin teokset saa soittaa nuoteista!

§ 7

TUOMARISTO

§ 8

PALKINNOT

§ 9

Kilpailutilaisuudet ovat julkisia. Järjestäjillä on oikeus tallentaa ja julkaista kilpailuesityksiä haluamissaan muodoissa maksamatta korvauksia kilpailijoille.

§ 10

Kilpailun järjestäjä valitsee kullekin osallistujalle pianistin alku- ja välierään. Finaalin orkesterina esiintyy Jousia–kamariorkesteri johtajanaan Janne Nisonen. Harjoitteluajat määrää järjestäjä. Kilpailijat voivat käyttää omalla kustannuksellaan omaa pianistia.

§ 11

Palkinnot jaetaan kilpailun finaalin jälkeen järjestettävässä palkintojenjakotilaisuudessa.

§ 12

Tuomaristolla on oikeus sulkea pois kilpailija, joka ei noudata näitä sääntöjä.