Clara Schumann | 3 Romanssia op. 22 klarinetille ja pianolle
Clara Schumannin Kolme romanssia op. 22 valmistui vuonna 1853, ja Schumann omisti sen viulisti Joseph Joachimille, mutta se on alun perin kirjoitettu klarinetille ja pianolle. Romanssit ovat tyypillisiä 1800-luvun salonkimusiikille.
Teoksen sävymaailma vaihtelee lempeästä melankoliasta eloisuuteen ja intohimoon. Clara Schumann onnistui luomaan pienen mittakaavan teoksessa runsaan tunneskaalan, joka on tehnyt Kolmesta romanssista vakioteoksen klarinetistien ja pianistien ohjelmistoon. Aloitusosa on hellä ja laulava, klarinetin lämpimän soinnin ja pianon herkän säestyksen luodessa intiimin tunnelman. Kevyemmän keskiosan vuoropuhelu soittimien välillä on leikittelevää ja sulavaa. Loppuosa tuo mukanaan enemmän draamaa ja intohimoa, huipentuen eloisaan ja virtuoosiseen finaaliin.
Marina Dranishnikova | Poeme oboelle ja pianolle
Venäläissäveltäjä Marina Dranishnikovan (1929–1994) Poeme oboelle ja pianolle on yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan. Se on sävelletty 1950-luvulla ja kuuluu oboen kamarimusiikkikirjallisuuden helmiin, tunnetuksi erityisesti sen runollisen melodisuuden ja lyyrisen ilmaisun ansiosta.
Teoksen nimi viittaa runoon (poème), ja sävellys onkin selvästi rakentunut vapaamuotoiseksi, lähes kertovaksi musiikilliseksi tarinaksi. Dranishnikova yhdistää tässä teoksessa venäläiselle sävelkielelle ominaista laulavuutta, hienovaraista melankoliaa ja impressionistisia sävyjä. Oboen lämmin, lauluun vertautuva sointi pääsee teoksessa hyvin oikeuksiinsa, ja piano luo sille sekä harmonista tukea että vastavuoroisia dialogeja.
Poeme alkaa rauhallisella ja mietiskelevällä teemalla, joka kasvaa vähitellen tunteikkaaseen huipennukseen. Musiikissa vuorottelevat lyyriset kaaret, herkät välisoitot ja hetkittäiset dramaattiset purkaukset. Dranishnikovan sävelkieli on täynnä nyansseja, ja teos vaatii esittäjiltään herkkyyttä, muotojen hallintaa ja kykyä rakentaa kokonaisuutta vähäeleistenkin ilmaisukeinojen kautta.
Valerie Coleman: Requiem Milonga huilulle ja pianolle
Valerie Coleman (s. 1970) on yhdysvaltalainen säveltäjä, huilisti ja kamarimuusikko, joka tunnetaan monipuolisesta ja kulttuurisesti rikkaasta sävelkielestään. Hän ammentaa vaikutteita mm. afroamerikkalaisesta perinteestä, jazzista, latinalaisamerikkalaisista rytmeistä sekä klassisesta musiikista. Requiem Milonga huilulle ja pianolle on yksi hänen kamarimusiikkiteoksistaan, jossa nämä eri vaikutteet sulautuvat yhteen. Teoksen nimi yhdistää kaksi erilaista teemaa: requiem, joka viittaa sielunmessuun ja muistomusiikkiin, sekä milonga, joka on Argentiinasta ja Uruguaysta lähtöisin oleva tanssi, tangon varhaismuoto. Näin syntyy teos, jossa surumielinen, meditatiivinen tunnelma ja tanssillinen rytmiikka yhdistyvät vaikuttavaksi kokonaisuudeksi.
Requiem Milonga alkaa hiljaisella, mietiskelevällä tunnelmalla. Vähitellen milongan tanssillinen rytmi alkaa nousta esiin, tuoden teokseen elävää liikettä ja energiaa. Colemanin sävelkieli on vahvasti tonaalista, mutta sisältää myös moderneja sävyjä, jotka antavat teokselle oman, tunnistettavan ilmeen. Teos tarjoaa huilistille mahdollisuuden loistaa sekä teknisesti että ilmaisullisesti lämpimällä tunnelmallaan.
Fanny Mendelssohn-Hensel | Lieder ohne Worte
Fanny Mendelssohn-Hensel (1805–1847) tunnetaan erityisesti pianomusiikistaan ja lauluistaan, mutta hänen nimensä yhteydessä nousee usein esiin myös käsite Lieder ohne Worte, ”Lauluja ilman sanoja”. Vaikka tämä genre yhdistetään useimmiten hänen veljeensä Felix Mendelssohniin, myös Fanny sävelsi useita vastaavantyyppisiä miniatyyrejä, joissa runollinen ilmaisu ja laulava melodisuus ovat keskiössä.
Klarinetille ja pianolle sovitettu Lieder ohne Worte tuo esiin juuri tämän laulullisen perinteen. Vaikka alkuperäiset sävellykset on kirjoitettu pianolle, sovitus klarinetille avaa uutta ilmaisullista ulottuvuutta: klarinetin lämmin, pehmeä ja laulava ääni on kuin luonnollinen laulusolisti ilman sanoja. Musiikki on täynnä herkkyyttä, eleganssia ja lempeää melankoliaa, mikä on tunnusomaista Fanny Mendelssohnin sävelkielelle.
Näissä miniatyyreissä kuullaan romanttisen ajan intiimiä tunnelmaa: hienovaraisia sävyjä, tunteiden vaihtelua ja lyyrisiä kaaria. Pianon ja klarinetin vuoropuhelu on tasapainoista ja orgaanista, kumpikin soitin täydentää toistaan luonnollisesti.
Vaikka Fanny Mendelssohnin tuotanto jäi aikanaan hänen sukupuolensa ja aikakauden konventioiden varjoon, hänen musiikkinsa on viime vuosikymmeninä saanut ansaittua huomiota. Lieder ohne Worte klarinetille ja pianolle edustaa hänen sävellystensä hienostunutta, runollista maailmaa.
Louise Farrenc | Trio op. 45 huilulle, sellolle ja pianolle
Louise Farrencin (1804–1875) Trio huilulle, sellolle ja pianolle op. 45 edustaa 1800-luvun puolivälin ranskalaista klassis-romanttista tyyliä. Farrenc oli arvostettu pianisti, säveltäjä ja Pariisin konservatorion professori aikana, jolloin naissäveltäjien ura oli harvinaisuus. Vuonna 1861-2 sävelletty trio kuuluu hänen kamarimusiikin myöhäistuotantoonsa. Siinä jokaisella instrumentilla on aktiivinen ja ilmaisuvoimainen rooli. Vaikka teoksessa huilu tuo mukaan kirkkaan ja laulavan sävyn, ei kyseessä ole soolosoittimen säestyksellä kulkeva teos – kaikki kolme soitinta käyvät jatkuvaa vuoropuhelua keskenään.
Alkusoiton jälkeen seuraa energinen ja jäntevä sonaattimuotoinen pääosa, jossa rytmiset motiivit ja dramaattiset käänteet vuorottelevat lyyrisempien hetkien kanssa. Hitaassa osassa huilun ja sellon vuoropuhelu kohoaa kauniiksi duettojaksoiksi pianon harmonisen tuen päällä. Seuraava osa on kepeä ja rytmisesti elävä, jolle sen keskellä oleva trio-osio tarjoaa herkän melodian sellolle. Päätösosa on eloisa ja virtuoottinen finaali, jossa teemojen kehittely ja yhteissoitto huipentuvat näyttävään ja dynaamiseen päätökseen.
Tulostettava PDF käsiohjelma: Anna Sofia
