Maailmankuulut puupuhaltajat opettavat Uudessakaupungissa kesällä 2025!

Korkeatasoisten kamarimusiikkikonserttien ohella Crusell-viikolla järjestetään vuosittain puupuhaltimien mestarikursseja, joihin saapuvat opettamaan kansainväliset huippumuusikot. Crusell-viikkoon verrattavissa olevaa puupuhallinten juhlaa on kansainvälisestikin vaikea löytää.

Vuonna 2025 Crusell-viikolla järjestetään huilun, oboen, klarinetin ja fagotin mestarikurssit. Mestarikurssit on suunnattu ammattiopiskelijoille. Lisäksi järjestetään huilu-, fagotti- ja klarinettikurssit, joille tervetulleita ovat myös kaikki nuoret ja vanhemmat pitkälle ehtineet harrastajat. Vuonna 2025 mestarikurssit järjestetään ma 28.7. – su 3.8.

Haluamme tehdä Crusell-viikosta jokakesäisen muusikoiden kohtaamispaikan, jonne toivotamme tervetulleiksi oppilaiden lisäksi myös soitonopettajat. Passiivioppilaspassin ostamalla myös opettajan on mahdollista saapua seuraamaan mestarikursseja ja huippusoittajien pedagogisia ideoita sekä luomaan kansainvälisiä suhteita. Mestarikurssien huipennukseksi järjestetään myös avoin keskustelutilaisuus, jonka aiheena on muusikon ura ja elämä. Keskustelutilaisuuden tavoitteena on jakaa muusikon uran hiljaista tietoa eteenpäin.

Lämpimästi tervetuloa!

Ilmoittautuminen:

Ilmoittautuminen verkkolomakkeella.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 30.4. Vahvistamme valinnat 31.5. mennessä.

Ajankohta:

ma-su 28.7.-3.8.2025

Kurssimaksut: 

Aktiivioppilas 380€ joka sisältää opetuksen, vapaan pääsyn kaikkiin festivaalin konsertteihin ja osallistumisen luennoille ja keskustelutilaisuuteen.

Passiivioppilas 150€ / koko kurssi tai 40€ / pv

Passiivioppilaalla oikeus osallistua kuuntelemaan kurssia, mutta hän ei saa henkilökohtaista opetusta. Ei sisällä konsertteja.

Majoitus:

Koulumajoitus 100€ / koko viikko.

Koulumajoitukseen sisältyy mahdollisuus saapua jo su 27.7. illalla ja lähteä ma 4.8. aamulla.

Mahdollisuutta kotimajoitukseen voi tiedustella: toiminnanjohtaja@crusell.fi.

Muita vaihtoehtoja: https://visituusikaupunki.fi/fi/majoitu

Lisätietoa: 

courses@crusell.fi

Opettajat: 

Huilun mestarikurssi, Anna Garzuly-Wahlgren

Huilukurssi, Elina Raijas

Oboen mestarikurssi, Henrik Wahlgren

Klarinetin mestarikurssi, Yehuda Gilad

Klarinettikurssi, Björn Nyman

Fagotin mestarikurssi, Mor Biron

Fagottikurssi, Mikko-Pekka Svala

 

Anna Garzuly-Wahlgren, huilun mestarikurssi

Anna Garzuly-Wahlgren toimii huilun professorina Felix Mendelssohn Bartholdy -musiikki- ja teatterikorkeakoulussa Leipzigissa toimittuaan aiemmin samassa tehtävässä Franz Lisztin musiikkikorkeakoulussa Weimarissa. Budapestissa, Münchenissä ja New Yorkissa suoritettujen opintojensa jälkeen hänestä tuli Leipzigin Gewandhaus-orkesterin pitkäaikainen apulais- ja soolohuilisti.

Anna on kansainvälisesti arvostettu solisti- ja kamarimuusikko, joka on voittanut lukuisia palkintoja suurissa kansainvälisissä musiikkikilpailuissa. Solistina hän on esiintynyt Gewandhaus-orkesterin kanssa ja hänen kamarimusiikkiyhteistyönsä käsittää esiintymisiä mm. Sabine Meyer Ensemblen, Linos Ensemblen, Gewandhaus Octetin, sekä Münchenin ja Leipzigin kamariorkestereiden kanssa. Anna on myös maineikkaan Leipzigin huiluyhtyeen ”Quintessenzin” perustajajäsen. Hänen monipuolisuutensa musiikkityyleissä ja hänen soittonsa värikkyys on kansainvälisesti tunnustettu, ja häntä kuullaan useilla erinomaisilla orkesteri- ja kamarimusiikkitallenteilla.

Anna Garzuly-Wahlgren © Gert Mothes

Elina Raijas, huilukurssi

Elina Raijas aloitti huilunsoiton 9-vuotiaana Lohjan musiikkiopistossa. Opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemiassa sekä Saksassa Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa, ja musiikin maisteriksi Elina valmistui 1999. 

Orkesterimuusikon ura alkoi jo syksyllä 1997 Joensuun kaupunginorkesterin äänenjohtajana. Nykyisessä työpaikassaan Helsingin kaupunginorkesterin huilun vuorottelevana äänenjohtajana Elina Raijas on soittanut vuodesta 1999. Lisäksi kokemusta on karttunut Tampere Filharmonian, Radion sinfoniaorkesterin sekä Suomen Kansallisoopperan orkesterin soolohuilistina.

Orkesterityön ohella Elina toimii tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa ja pitää vuosittain lukuisia mestarikursseja Suomen musiikkiopistoissa.

Vapaa-ajalla Elina nauttii luonnossa samoilusta ja kalliokiipeilystä.

Henrik Wahlgren, oboen mestarikurssi

Henrik Wahlgren on Leipzigin Gewandhaus-orkesterin pitkäaikainen johtava oboisti. Hän aloitti orkesterissa vuonna 1994 ja toimi tehtävässä vuoteen 1997 asti. Tämän jälkeen hän toimi Staatskapelle Dresdenin äänenjohtajana ennen kuin palasi Gewandhaus-orkesteriin. Henrik aloitti opintonsa Alf Nilssonin johdolla Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa ja jatkoi myöhemmin Günther Passinin johdolla Münchenin musiikki- ja esittävän taiteen yliopistossa. Hänen uransa alkuvaiheessa Henrik toimi muun muassa Norrköpingin sinfoniaorkesterin apulaisäänenjohtajana.

Henrik on entinen Gustav Mahlerin nuoriso-orkesterin jäsen ja nykyään hän toimii yhtyeen puupuhallinosaston opettajana. Hän toimii myös Gewandhaus-orkesterin Mendelssohn-orkesterin akatemian ja Leipzigin musiikkikorkeakoulun ”Felix Mendelssohn-Bartholdy” mentorina. Erinomaisena kamarimuusikkona Henrik on jäsenenä Armonia Ensemblessä, joka on Gewandhaus-orkesterin johtavien puhaltajien perustama puhallinoktetti. Yhtye esiintyy säännöllisesti kansainvälisillä lavoilla.

Yehuda Gilad, klarinetin mestarikurssi

Opettajana, soittajana ja kapellimestarina Yehuda Gilad pyrkii ”kokonaisvaltaiseen muusikkouteen”, ja tämän ansiosta hän on saanut sekä kriitikoiden että yleisön suosion. Yhtenä Colburn School Conservatory of Musicin perustajajäsenistä Gilad toimii Colburnin orkesterin musiikillisena johtajana ja klarinetin professorina Colburnin konservatoriossa, Colburn Community School of Performing Artsissa ja Colburn Music Academyssa. Lisäksi hän on Thornton School of Musicin klarinetin professori, ja näissä kahdessa arvostetussa oppilaitoksessa hän on kehittänyt yhden maailman kysytyimmistä klarinettistudioista. Hänen oppilaansa ovat saavuttaneet huippupalkintoja kaikissa tärkeimmissä kansainvälisissä klarinettikilpailuissa, ja hänen studiostaan valmistuneet soittavat yli 150 suuressa orkesterissa ympäri maailmaa.

Vuonna 2012 hän toimi Tanskan Odensessa järjestetyn Carl Nielsenin viidennen kansainvälisen klarinettikilpailun tuomariston puheenjohtajana. Gilad on saanut lukuisia kunnianosoituksia ja palkintoja ja häntä kutsutaan säännöllisesti pitämään mestarikursseja ja esiintymään musiikkikonservatorioihin ja suurille festivaaleille ympäri maailmaa.

Björn Nyman, klarinettikurssi

Suomalainen klarinetisti Björn Nyman on sukupolvensa johtavimpia klarinetisteja Pohjoismaissa. Hän toimii Norjan Musiikkikorkeakoulun professorina ja on kysytty kamarimuusikko ja solisti. Hän työskentelee Norska Kammarorkesternin klarinetin äänenjohtajana. Nyman toimi Norjan radion orkesterin klarinetin äänenjohtajana 20 vuoden ajan, mutta päätti työnsä orkesterissa vuonna 2023.

Nyman on palkintosaaja kahdessa maineikkaimmista kansainvälisistä klarinettikilpailuista, ARD-kilpailussa Münchenissä vuonna 2003 ja Carl Nielsen -kilpailussa Odensessa vuonna 2005. Hänelle myönnettiin lisäksi kummassakin kilpailussa palkinto Mozartin klarinettikonserton parhaasta tulkinnasta sekä ARD-kilpailussa tilausteoksen parhaasta esittämisestä. Nyman voitti jaetun ensimmäisen palkinnon Crusell-klarinettikilpailussa 2002 ja vastaanotti samana vuonna ConocoPhillips-palkinnon.

Björn Nyman on esiintynyt useiden orkestereiden solistinaja innokaana kamarimuusikkona hän on esiintynyt useilla Skandinavian tärkeimmillä festivaaleilla. Hän on opiskellut Hans Christian Bræinin ja Leif Arne Pedersenin johdolla Norjan Musiikkikorkeakoulussa sekä Yehuda Giladin oppilaana University of Southern Californiassa Los Angelesissä. Nymanin klarinettiluokka Norjan Musiikkikorkeakoulussa on kansainvälisesti arvostettu ja hän opettaa säännöllisesti mestarikursseilla maailmanlaajuisesti.

Mor Biron, fagotin mestarikurssi

Maailmankuulun Berliinin Filharmonikkojen entinen jäsen Mor Biron aloitti musiikillisen taipaleensa sellolla, minkä jälkeen hän siirtyi fagottiin. Mor on toiminut arvostetuissa tehtävissä, kuten Valencian oopperan pääfagotistina ja Berliinin Filharmonikkojen jäsenenä. Aktiivisena kamarimuusikkona hän esiintyy useiden arvostettujen kokoonpanojen kanssa. Mor on innostunut vanhasta musiikista, ja hän herättää myös historialliset soittimet henkiin tarjoten yleisölle välähdyksen aikakauden esitystapojen rikkaudesta.

Mor on omistautunut pedagogi, ja hän on Berliinin Barenboim-Said-akatemian johtava fagotin professori ja toimi opettajana Sevillan orkesteriakatemiassa. Hänen maailmanlaajuiset mestarikurssinsa ja opetustehtävänsä, muun muassa Karajanin Akatemiassa, ovat vaikuttaneet lukemattomiin nuoriin muusikoihin. Morin esityksiä ja opetusta ohjaa syvä sitoutuminen teknisen huippuosaamisen ja emotionaalisen resonanssin yhdistämiseen. Hän uskoo musiikin ainutlaatuiseen kykyyn yhdistää ihmisiä ja välittää syvää inhimillisyyttä jokaisen nuotin takaa.

Mor Biron | FAGOTTI
Mor Biron © Michael Pavia

Mikko-Pekka Svala, fagottikurssi

Mikko-Pekka Svalan harrastuksiin kuului lapsena jalkapallo, jääkiekko ja pianonsoitto, mutta puurtaminen koskettimiston ääressä alkoi pian tuntua yksinäiseltä, ja nopeasti piano saikin jäädä. Musiikilta Svala kaipasi joukkuepeliä – yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuutta, suoraa kommunikaatiota soittajalta toiselle. Ei kestänyt kauan, kun hän huomasi juurtuneensa fagotin varressa puhallinorkesterin bassoäänten keskikentälle. 

Länsi-Pohjan musiikkiopistossa, Turun konservatoriossa, Sibelius-Akatemialla sekä musiikkikorkeakouluissa Ruotsissa ja Saksassa opiskellut Mikko-Pekka Svala soittaa nykyään fagotin vuorottelevana äänenjohtajana Helsingin kaupunginorkesterissa. Mikko-Pekka opettaa Helsingin konservatoriolla sekä Mannheimin että Trossingenin musiikkikorkeakouluissa Saksassa. Hän myös työskentelee aktiivisesti yhdessä säveltäjien ja on innokas kamarimuusikko. Kälviän musiikkileirin taiteellisena johtajana Mikko-Pekka Svala on toiminut vuodesta 2013. Vuoden 2003 Crusell-kilpailuissa Svala voitti toisen palkinnon ja sai myös erikoispalkinnon parhaasta tilausteoksen esityksestä. 

Mikko-Pekka Svala © Patrik Stenström