Riitta-Liisa Ristiluoma | ALTTOVIULU

Vihdin Nummelasta kotoisin olevaa Riitta-Liisa Ristiluomaa ei pienenä viululäksyt kiinnostaneet. Jotta pikkuviulistin soittoharrastus olisi kuitenkin säilynyt, annettiin yhdeksänvuotiaalle Riitta-Liisalle käsiinsä alttoviulu. Puuhastelu jatkui sittemmin Sibelius-Akatemiassa Jouko Mansneruksen opissa sekä Kölnin musiikkikorkeakoulussa prof. Rainer Moogin luokalla. Maisterin paperien lisäksi Sibelius-Akatemiasta on kertynyt barokkialttoviuluopintoja Kreeta-Maria Kentalan johdolla.

Ristiluoma on aktiivisesti esiintynyt kamarimuusikkona mm. Kuhmon kamarimusiikissa, Crusell-viikolla, Hauhon musiikkijuhlilla ja Rauma Festivossa. Vuonna 1989 Vihdin Viuluviikareista alkanut orkesterimuusikon ura on vienyt Ristiluoman mm. Helsingin kaupunginorkesterin, Sinfonia Lahden ja Radion sinfoniaorkesterin etupultteihin. Viime aikoina hän on esiintynyt myös mm. Australian Chamber Orchestran vierailevana sooloalttoviulistina. Seitsemän Suomen Kansallisoopperan orkesterin sooloalttoviulistina vietetyn vuoden jälkeen on Ristiluoma päätynyt äänenjohtajaksi Tapiola Sinfoniettaan. Muita vakiyhtyeitä ovat mm. Avanti!-jousikvartetti, Virtuosi di Kuhmo ja Helsingin barokkiorkesteri.

Käytössään Ristiluomalla on Espoon kaupungin omistama italialainen Siani-alttoviulu 1640-luvulta.