Torikka, Mozart ja Mahler

To 28.7. Klo 18.00
Uusi kirkko, Rauhankatu 10

  OSTA LIPUT:
Hintaryhmä A: 38,50 € / 35 €
Hintaryhmä B (mahdollisesti rajoitettu näköyhteys): 33,50 € / 28,50 €.

Waltteri Torikka, baritoni
Erkki Lasonpalo, kapellimestari
Lappeenrannan kaupunginorkesteri

Felix Mendelssohn: Hebridit-alkusoitto op. 26

Gustav Mahler (sov. Klaus Simon): Adagietto sinfoniasta nro 5

Gustav Mahler (sov. Eberhard Kloke): Kindertotenlieder

1. Nun will die Sonn’ so hell aufgeh’n
2. Nun seh’ ich wohl
3. Wenn dein Mütterlein
4. Oft denk’ ich
5. In diesem Wetter, in diesem Braus!

———-tauko———

W. A. Mozart: Don Giovanni, K. 527: “Madamina, il catalogo è questo”

W. A. Mozart: Apollo ja Hyacintus, K. 38: Alkusoitto

W. A. Mozart: Bastien ja Bastienne, K. 50: Alkusoitto

W. A. Mozart: Taikahuilu: “Der Vogelfänger bin ich ja”

W. A. Mozart: Mitridate, Pontoksen kuningas  K. 87 / 74a: Alkusoitto

W. A. Mozart: Don Giovanni, K. 527: 
“Deh, vieni alla finestra”
“Metà di voi qua vadano”

W. A. Mozart: Figaron häät, K. 492:
Alkusoitto
Resitatiivi: “Hai già vinta la causa!”
Aaria: “Vedrò, mentr’io sospiro”

Waltteri Torikka hurmaa Mozartin kauneimpien aarioiden solistina!

 

Teosesittelyt / Jukka Rantamäki

Felix Mendelssohn (1809–1847)

Felix Mendelssohn lienee tämän festivaalin säveltäjistä se, joka on syntynyt kaikkein onnekkaimpien tähtien alla ja vielä kultalusikka suussa – lukuunottamatta syntyperän aiheuttamia ulkoisia hankaluuksia. Hänen isänsä oli varakas juutalaispankkiiri, jonka kaikki neljä lasta saivat mahdollisimman hyvän koulutuksen: heidän Berliinin-kotinsa salonkiin kutsuttiin säännöllisesti taiteilijoita ja tieteentekijöitä keskustelemaan ja jakamaan ajan uusimpia tuulia.

Juutalaisena oleminen ei ollut täysin ongelmatonta 1800-luvunkaan alussa. Felixin vanhemmat kasvattivat lapsensa ilman varsinaista uskontoa, kunnes nämä kastettiin protestanttikristityiksi Felixin ollessa 7-vuotias. Vanhemmat ottivat kasteen muutaman vuoden myöhemmin, mutta Felixin eno oli kääntynyt kristityksi jo aiemmin ja ottanut sukunimekseen tilansa nimen Bartholdy. Myös Felixin perhe vaihtoi sukunimensä ilmiselvän juutalaisesta Mendelssohnista Bartholdyksi. Isä Abraham selitti asiaa pojalleen sanoen, että ei voi olla kristittyä Mendelssohnia yhtään enempää kuin juutalaista Kungfutsea. Felix ei kuitenkaan suostunut luopumaan alkuperäisestä sukunimestään kokonaan, vaan käytti usein kaksoisnimeä Mendelssohn Bartholdy.

Felix osoitti musiikillista lahjakkuutta jo varhain, mutta hänen isosiskonsa Fanny saattoi olla vieläkin etevämpi. Isän, veljen ja ajan yleisen mielipiteen mukaan naisen ei kuitenkaan ollut lainkaan soveliasta ryhtyä muusikoksi – ammattimuusikoksi varsinkaan – joten Fanny sai tyytyä pysymään kotioloissa ja vain harrastelemaan.

Tämä harrastelu tuotti yli 450 teosta: kamarimusiikkia, kantaatteja, yli 125 teosta pianolle ja yli 250 liediä. Joitakin näistä julkaistiin Felix-veljen nimellä, mutta suurinta osaa ei julkaistu Fannyn elinaikana lainkaan.

Mendelssohn esiteltiin 12-vuotiaana Goethelle, saksalaiselle runoilijalle, tutkijalle, taidemaalarille ja yleisnerolle. Goethe oli ollut aikanaan paikalla kuulemassa lapsitähti Mozartin soittoa, mutta Mendelssohn oli hänen mielestään paljon kehittyneempi – kuin vertaisi aikuisen sivistynyttä keskustelua lapsen jutteluun.

Mendelssohn muistetaan erityisesti siitä, miten hän toi Johann Sebastian Bachin musiikin uudestaan kuulijoiden tietoisuuteen. Bachin musiikkia pidettiin hänen kuolemansa jälkeen vähän vanhanaikaisena ja vain jonkinlaisen musiikillisen matemaatikon tekemänä. Vuonna 1829 Mendelssohn johti Matteus-passion esityksen Berliinissä – ensimmäinen kerta, kun passio esitettiin Leipzigin ulkopuolella. Projektissa oli apuna näyttelijä-laulaja ja teatterimies Eduard Devrient, ja suurmenestyksen saaneen esityksen jälkeen 20-vuotias Mendelssohn tokaisi: Ajatella, että tarvittiin näyttelijä [tuohon aikaan ei erityisen arvostetttu ammatti] ja juutalaisen poika herättämään kaikkien aikojen upein kristillinen teos henkiin!

Samana vuonna 1829 Mendelssohn oli menestyksekkäällä konserttimatkalla Lontoossa. Esitysten jälkeen hän lähti ystävänsä kanssa matkustelemaan Skotlantiin, jonka maisemat, kansanmusiikki ja historia tekivät Mendelssohniin syvän ja pysyvän vaikutuksen. Edinburghissa hän vieraili Holyroodin kuinkaallisen palatsin alueella, ja kappelin raunioiden luona hän kuvitteli elävästi Skotlannin kuningattaren Maria Stuartin kruunaamisen lähes 300 vuotta aiemmin. Hän kirjoitti kotiväelleen: Luulen, että olen löytänyt täältä Skottilaisen sinfoniani alun. Kirjeessä oli myös Sinfonian nro 3 alkutahdit paperinpalalle luonnosteltuna.

Tämän ensimmäisen matkan jälkeen Mendelssohn vietti Britanniassa kymmenessä eri jaksossa yhteensä lähes kaksi vuotta. Hän oli suosittu pianosolisti, säveltäjä ja kapellimestari, ja hän kertoo kalenterinsa olleen päivästä toiseen täynnä tapaamisia taiteilijakollegoiden ja taiteenystävien kanssa.

Kotimaassa Mendelssohn ryhtyi tekemään tunnetuksi myös Schubertin musiikkia, ja Düsseldorfissa hän toimi musiikkijohtajana pyrkien kohottamaan kaupungin oopperan ja teattereiden tasoa. Leipzigissa hän johti Gewandhaus-orkesteria ja työskenteli vuonna 1212 perustetun Tuomaskuoron kanssa – saman kuoron, jonka Tuomaskanttorina Johann Sebastian Bach toimi 1723–1750. Saksalaiset nuoret säveltäjät toivoivat saavansa musiikkiaan esitetyksi, joten Mendelssohnille tulvi modernin musiikin partituureja, kuten Richard Wagnerin Sinfonia nro 1, jonka Wagner myöhemmin väitti Mendelssohnin hukanneen.

Berliinin musiikkielämää varten Mendelssohn sävelsi kirkkomusiikkia ja useita näytelmämusiikkiteoksia, joista tunnetuin on kuuluisan Häämarssin sisältävä musiikki Shakespearen näytelmään Kesäyön unelma. Mendelssohnin Berliiniin kutsunut Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV ei kuitenkaan pitänyt lupauksiaan avokätisestä tuesta Berliinin kulttuurielämän kehittämiseksi tai musiikkikoulun perustamiseksi, joten Mendelssohn palasi takaisin Leipzigiin.

Mendelssohn perusti Leipzigiin konservatorion, jonka nykyinen nimi on Musiikin ja teatterin Felix Mendelssohn Bartholdy -korkeakoulu. Mendelssohn käytti orkesteria johtaessaan tahtipuikkoa, mikä oli hänen aikanaan uutta ja erikoista. Mendelssohnin ja ranskalaisen säveltäjä-kapellimestarin sekä sinfoniaorkesteri-instituution asiantuntijan Hector Berlioz’n tapaamisessa he vaihtoivat tahtipuikkoja ystävyytensä merkiksi.

Moderni psykologia, psykiatria tai neurologia olisi saattanut osata antaa nimen niille sekavuuskohtauksille, joita Mendelssohn joskus kotioloissa sai, ellei hän saanut tahtoaan läpi. Lähipiiri oli antanut hänelle lisänimen Kopea puolalaiskreivi, johon Mendelssohn itsekin viittasi kirjeissään. Persoonallisuudestaan huolimatta – tai juuri sen takia – hän sai mittavan konserttitoiminnan lisäksi aikaan valtaisan määrän toinen toistaan suositumpia sävellyksiä, ennen kuin kuoli vain 38 vuoden ikäisenä.

Mendelssohn sai kärsiä juutalaisuudestaan vielä postuumistikin, kuolemansa jälkeen. Pian vuoden 1933 Machtergreifungin jälkeen natsit perustivat valtakunnanmusiikkikamarin (saks. Reichsmusikkammer) valvomaan maan musiikkielämää: musiikki ei saanut olla dissonanttista, ei atonaalista, ei dodekafonista (12-säveljärjestelmä), ei kaoottista, ei jazz-vaikutteista, ei vasemmistolaista – eikä varsinkaan juutalaista. Mendelssohn ymmärrettiin vaaralliseksi vahingoksi musiikinhistoriassa, koska hän oli alentanut osan 1800-luvun saksalaisesta musiikista rappiotaiteeksi. Mendelssohnin patsaita poistettiin ja tuhottiin, ja kelpoisia säveltäjiä pyydettiin tekemään Kesäyön unelma -näytelmän musiikki uudestaan, oikein.

Mendelssohnin ensimmäinen matka Brittein saarille vuonna 1829 tuotti Skottilaisen sinfonian lisäksi vielä toisen tunnetun matkamuiston: Hebridit-alkusoiton. Hebridit on saariryhmä, joka sijaitsee Skotlannin länsireunalla. Siihen kuuluu yli 500 saarta, jotka jaetaan vielä Ulko- ja Sisä-Hebrideihin.

Mendelssohnin laivaseurue tutustui Sisä-Hebridien alueella karuun ja asumattomaan Staffan saareen, jonka eteläreunalla on upea luonnonnähtävyys, vulkaanisen toiminnan tuloksena syntynyt luola. Mendelssohn kirjoitti sisarelleen: Jotta ymmärtäisit, miten erityisellä tavalla Hebridit ovat vaikuttaneet minuun, lähetän sinulle seuraavan melodian, joka tuli täällä mieleeni. Kirjeessä on sen jälkeen luonnos Hebridit-alkusoiton teemasta.

Mendelssohnin hämmästelemä Fingalin luola on kuuluisa ja erikoisen näköinen. Se on 20 metriä korkea, 10 metriä leveä, 70 metriä pitkä ja sen seinämät koostuvat jättimäisistä, kuusikulmaisista basalttipilareista, jotka muodostuivat 60 miljoonaa vuotta sitten. Seinämien rakenne tekee luolan akustiikasta mieleenpainuvan. Kirjailija Jules Verne näki luolan hieman Mendelssohnin jälkeen ja mainitsee sen kirjassaan Matka maan keskipisteeseen.

Hebridit-alkusoitonkin nimenä joskus käytetty Fingalin luola tulee 1700-luvulla eläneen skotlantilaisrunoilijan sankarihahmosta Fingalista, joka taas pohjautuu irlantilaisen ja skotlantilaisen mytologian sankariin Fionn mac Cumhaill, joskus kirjoitusasussa Finn McCool – sana finn viittaa vaaleaan, vaaleatukkaiseen.

Antaisin ilomielin pois kaikki muut teokseni, jos voisin sanoa säveltäneeni jotakin Hebridit-alkusoiton kaltaista.

– Johannes Brahms.

Gustav Mahler (1860–1911)

Gustav Mahler oli itävaltalais-böömiläinen, juutalaissyntyinen säveltäjä, joka oli aikanaan tunnettu erityisesti kapellimestarina. Hän syntyi toisena kaikkiaan 14 lapsesta vaatimattomiin oloihin Böömissä Kaliště’n kylässä (nyk. Tšekissä). Lapsuudessaan Gustav tutustui musiikkiin katulaulujen, tanssimelodioiden sekä paikallisen sotilassoittokunnan marssien ja trumpettifanfaarien avulla – kaikki nämä elementit jäivät osaksi hänen myöhempää sävelkieltään.

Wienin konservatoriossa Mahler opiskeli pianonsoittoa ja sävellystä. Nuori Mahler oli modernin musiikin – Bruckner ja Wagner – lisäksi kiinnostunut myös saksalaisesta filosofiasta; laulun ja soitinmusiikin ohella hän tutustui Schopenhauerin ja Nietzschen ajatuksiin.

Mahlerilla oli alusta alkaen selkeä tavoite päästä jonakin päivänä johtamaan Wienin kuuluisia orkestereita. Prahassa hänen tulkintojaan Mozartista ja Wagnerista arvostettiin, mutta jo tässä varhaisessa vaiheessa hänen persoonallinen ja itsevaltainen johtamistapansa alkoi aiheuttaa tyytymättömyyttä. Mahler sai kuuden vuoden kiinnityksen Leipzigin oopperaan kesäkuusta 1886 alkaen, ja siellä Wagnerin Ring (neljän huomattavan suuren ja pitkän oopperan kokonaisuus) oli suuri yleisömenestys. Silti myös Leipzigin orkesteri valitti suurista harjoitusmääristä ja kapellimestarin diktaattorimaisista otteista.

Toteutumaton rakkaussuhde erään sopraanon kanssa siirtyi laulusarjaan Lieder eines fahrenden Gesellen – Vaeltavan kisällin lauluja, jonka materiaalista taas osa siirtyi Sinfoniaan nro 1.

Vuonna 1888 Mahler aloitti Unkarin valtionoopperan johtajana. Hän oli tietoinen jännitteistä konservatiivisten nationalistien ja itävaltalais-saksalaisen kulttuurin kannattajien välillä ja aloitti siksi varovasti johtamalla Wagnerin oopperoita unkariksi käännettynä. Mozartin Don Giovannin esitys Budapestissä vuonna 1890 oli erityisen onnistunut; tätä mieltä oli myös paikalla ollut Johannes Brahms. Mutta Mahler ei kahden vuoden aikana onnistunut suunnittelemaan tarpeeksi ei-saksalaista ohjelmistoa, joten tasapainoilu konservatiivien ja edistyksellisten välillä epäonnistui. Mahler oli ennakoinut tilanteen, ja hänelle oli jo sovittu paikka Hampurin valtionoopperan johtajana.

Hampurissa Mahlerilta odotettiin sekä taiteellista että taloudellista menestystä, ja näitä molempia toi Tšaikovskin Jevgeni Onegin -oopperan ensiesitys Saksassa säveltäjän läsnäollessa. Mahler teki hyvää työtä, mutta vaati edelleen poikkeuksellisen suuria harjoitusmääriä – viha ja arvostus olivat Hampurissa suunnilleen tasapainossa.

Kesällä 1892 Mahler vei Hampurin oopperan laulajat Lontooseen kahdeksan viikon mittaiselle saksalaisen oopperan kiertueelle, ja erityisesti heidän esittämänsä Wagnerin Tristan ja Isolde teki kuulijoihin suuren vaikutuksen. Mahleria pyydettiin vastaaville kesäkiertueille myöhemminkin, mutta hän kieltäytyi, koska halusi varata kesät säveltämiselle.

Mahler johti Hampurissa kuuden vuoden aikana kaikkiaan 744 esitystä. Useista menestyksistä huolimatta oopperan lipunmyynti ei ollut täyttänyt asetettuja tavoitteita, ja Mahler joutui lähtemään. Hänellä oli kuitenkin jo käynnissä keskusteluja, jotka olivat viemässä häntä kohti lopullista päämäärää, Wieniä.

Wienillä oli vahvasti antisemiittinen pormestari, joka oli sanonut, että minä itse päätän kuka on juutalainen ja kuka ei ole. Helmikuussa 1897 Mahler kääntyi katolisuuteen ilmeisen käytännönläheisistä syistä.

Wienin valtionoopperan uutena johtajana Mahler piti huolen siitä, että hänen kulttuurista saksalaisuuttaan ei epäiltäisi; hän otti heti aluksi ohjelmistoon Mozartin Taikahuilun ja Wagnerin Lohengrinin, ja myöhemmin Ring sai erinomaiset arvostelut herättäen yleistä innostuneisuutta. Kaikkein konservatiivisimmat wieniläiset eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä, sillä he pitivät epäilyttävänä sitä, että Wienin taide-elämän korkein asema oli annettu noin nuorelle henkilölle – Mahler oli tuolloin 38-vuotias.

Seuraavana vuonna Mahler valittiin myös Wienin filharmonikoiden johtajaksi. Juutalaisvastainen lehdistö pohti, miten ei-saksalainen Mahler voisikaan kyetä puolustamaan saksalaista musiikkia näin tärkeässä toimessa. Lapsuutensa kotiseutujen ja juutalaisen syntyperänsä takia Mahlerilla oli koko elämänsä ajan tunne pakolaisuudesta: aina tunkeilija, ei koskaan tervetullut.

Marraskuussa 1901 Mahler tutustui Wienin seurapiireissä Alma Schindleriin, itseään 19 vuotta nuorempaan säveltäjättäreen, ja ehdotti tapaamista. Alma ei ollut aluksi kiinnostunut, koska oli kuullut liiankin yksityiskohtaisia kuvauksia Mahlerista ja kaikista oopperatähdeksi haluavista nuorista naisista. Vastaavasti Mahlerin suku piti Almaa epäluotettavana flirttailijana, joka oli aivan liian kiinnostunut hurmaamaan nuoria miehiä – Alma Schindlerillä oli vähintäänkin ollut lyhyet suhteet kuvataiteilija Gustav Klimtin ja oman sävellyksenopettajansa Alexander Zemlinskyn kanssa.

Mahlerin parisuhdetaidoista oli eräs hänen aiempi kumppaninsa sanonut, että Mahlerin kanssa eläminen oli kuin olisi ollut veneessä, jota aallot koko ajan keikuttavat sinne tänne. Alma Schindler taas oli sanonut Zemlinskyä rumaksi ja huomauttanut, että tämän kanssa avioituminen tarkoittaisi lyhyiden ja muutenkin vajaiden juutalaislapsien tuomista maailmaan.

Vuoden 1902 alussa Mahler ja Alma Schindler menivät kaikesta huolimatta naimisiin. Heille syntyi pian ensimmäinen lapsi, Maria, ja kahden vuoden päästä toinen, Anna. Mahler piti täysin mahdottomana sitä, että hänen lastensa äiti olisi voinut jatkaa omaa uraansa: Säveltäjän rooli on minun roolini, ja sinun tehtäväsi on olla rakastava ja ymmärtävä kumppani.

Useista menestysproduktioista huolimatta Mahlerin vuodet Wienissä eivät suinkaan sujuneet leppoisasti. Kiistat hallinnon kanssa olivat tavallisia, ja vaikka Mahler kapellimestarina sai yleistä tasoa kohotettua, hänen autoritaarista ja ylitsepursuavan teatraalista johtamistapaansa inhottiin niin soittajien kuin laulajien piirissä. Sanottiin, että hän kohteli muusikoita kuin eläintenkesyttäjä eläimiään, ja lehdet julkaisivat Mahlerin johtamiseleistä pilapiirroksia.

Kesällä 1907 Mahlerien molemmat tytöt, Maria ja Anna, sairastuivat tulirokkoon ja kurkkumätään. Anna selvisi, teki uran kuvanveistäjänä ja eli vuoteen 1988 saakka, mutta Maria kuoli viiden vuoden ikäisenä.

Oopperan muusikot olivat tyytymättömiä, konservatiiviset kaupunkilaiset olivat hekin tyytymättömiä ja oopperan johdon mielestä Mahler käytti liikaa resursseja omien teostensa esille tuomiseen. Lokakuussa 1907 Mahler johti Beethovenin Fidelion, ja se oli hänen 645:s ja viimeinen iltansa Wienin valtionoopperassa.

Viimeisinä vuosinaan Mahler vieraili New Yorkissa sekä Metropolitan-oopperan että New Yorkin filharmonikkojen kapellimestarina. Viimeistä, kymmenettä sinfoniaansa säveltäessään Mahler sai tietää vaimonsa Alman suhteesta nuoreen arkkitehtiin Walter Gropiukseen. Mahler sai itseltään Sigmund Freudilta neuvon, että hänen kannattaisi sittenkin sallia vaimolleen mahdollisuus toteuttaa tämän muusikkoutta. Mahler noudatti ohjetta kannustamalla Almaa säveltämään, muokkaamalla ja orkestroimalla Alman teoksia ja ryhtymällä tekemään vaimonsa tuotantoa tunnetuksi. Alma suostui jäämään Mahlerin luo, vaikka jatkoikin salaisesti Gropiuksen tapaamista.

Mahlerin musiikki oli jatkuvasti liikkunut laulun ja laulusarjojen sekä orkesterimusiikin ja sinfonioiden välillä – niitä myös yhdistellen. Sinfonia nro 8 on lisänimeltään tuhannen sinfonia, sillä sen koneistoon kuuluu kahdeksan laulusolistin lisäksi kaksinkertainen sekakuoro, poikakuoro, laajennettu sinfoniaorkesteri ja vielä urut.

Laulusarja Das lied von der Erde – Maan laulu oli Mahlerin viimeinen laulua ja orkesteria yhdessä käyttänyt teos. Se olisi hyvin voinut saada nimityksen sinfoniaksi, mutta sitä Mahler vältti, koska se olisi ollut hänen yhdeksäntensä ja Beethoven, Schubert ja Bruckner olivat kaikki kuolleet yhdeksännen sinfoniansa sävellysprosessin aikana tai sen jälkeen.

Mahler työskenteli viimeisenä kesänään Sinfonian nro 10 parissa. Sen käsikirjoituksessa on useita Almalle osoitettuja kommentteja, kuten sinulle elän, sinulle kuolen ja ihan lopussa Almschi, Almaseni. Sinfonia jäi kesken Mahlerin sairastuttua vakavasti. Sairaalassa yritettiin helpottaa hänen oireitaan antamalla hänelle radioaktiivista radiumia, mutta toukokuussa 1911 Mahler kuoli.

Musiikkitieteilijät laskevat Mahlerin keskimmäisen luomisjakson alkaneen Wienissä vuosisadan alussa – hän johti Wienin kahta merkittävintä orkesteria, hänen omat sävellyksensä olivat alkaneet menestyä ja avioliitto Alman kanssa oli vasta alkanut.

Mahler jatkoi säveltämistä kesäisin, ja Sinfonia nro 5 valmistui Alman odottaessa heidän ensimmäistä tytärtään. Toisin kuin kolmessa aiemmassa sinfoniassa, tässä ei ollut mukana lainkaan laulua. Viisiosaisen sinfonian neljättä osaa, Adagiettoa, on usein kuultu erillisenä teoksena, kuten elokuvassa Kuolema Venetsiassa (1971), joka perustuu saksalaisen kirjailijan Thomas Mannin samannimiseen romaaniin. Adagiettoa on myös pidetty Mahlerin rakkaudentunnustuksena vaimolleen, sillä se sisältää musiikillisen viittauksen Tristanin ja Isolden rakkaustarinaan.

Tässä konsertissa kuullaan Adagiettosta saksalaisen kapellimestarin Klaus Simonin tekemä sovitus alkuperäistä hieman pienemmälle kokoonpanolle.

Samaan toiseen vaiheeseen Mahlerin tuotannossa kuuluu myös laulusarja Kindertotenlieder – Lauluja lasten kuolemasta. Saksalainen runoilija Friedrich Rückert (1788–1866) menetti tulirokolle kaksi lastaan, ja hän purki tuskaansa kirjoittamalla 428 runon kokoelman, jossa tunnetila vaihtelee surutyön vaiheiden mukaan.

Mahler valitsi laulusarjaansa viisi runoa. Samoin kuin alkuperäinen kokoelma, myös Mahlerin teos käy läpi tunteiden kirjoa: tuska, epätoivo, toiveajattelu, alistuminen, hyväksyminen.

Tässä konsertissa kuullaan Kindertotenlieder saksalaisen säveltäjän ja kapellimestarin Eberhard Kloken sovituksena alkuperäistä hieman pienemmälle kokoonpanolle.

Mahler oli lapsuudessaan kokenut kahdeksan sisaruksensa kuoleman. Kindertotenlieder-laulusarjan sävellystyön aikana Mahlerin elämässä oli vielä kaikki hyvin; vasta muutaman vuoden kuluttua laulusarjan valmistumisesta Mahler menetti esikoistyttärensä Marian.

Tehdessäni Kindertotenlieder-laulusarjaa kuvittelin itseni tilanteeseen, jossa lapseni olisi kuollut. Sitten kun todella menetin tyttäreni, en olisi näitä enää pystynyt säveltämään.

Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791)

Wolfgang Amadeus Mozart oli itävaltalainen kosketinsoittaja ja säveltäjä. Lyhyen elämänsä aikana hän tuotti yli 800 teosta lähes kaikilta aikansa musiikin alueilta: sinfonioita, konserttoja, kamarimusiikkia ja 22 musiikkidraamaa pienimuotoisista musiikkinäytelmistä suuriin oopperoihin.

Kuten tiedät, isä, pystyn aika hyvin mukautumaan ja matkimaan mitä tahansa sävellystyyliä tai -tapaa.

Mozart ei ole musiikinhistorian ainoa ihmelapsi mutta varmasti tunnetuin. Hänen isänsä Leopold opetti pojalleen klaveerin- ja viulunsoittoa ja kuljetti poikaansa Euroopan hoveissa esittäytymässä kuukausien mittaisilla matkoilla aikana, jolloin pikku Wolfgangilta vielä irtosi maitohampaita.

Mozartin kirjeenvaihtoa on säilynyt hyvin runsaasti. Niistä käy ilmi hänen lapsuudenkotinsa ilmapiiri, joka oli hyvin lämmin, mutta myös ilkikurinen.

Kirjeestä sisarelle kotona Salzburgissa, kun 14-vuotias Mozart oli isänsä kanssa matkalla Milanossa, jossa myös sävelsi ooppera Mitridateen:

Rakas sisareni, kiitän sinua ja äitiä lämpimistä toivotuksistanne; en muuta haluaisikaan kuin nähdä teidät kummatkin pian Salzburgissa. Onnittelut projektistasi italialaisten madrigaalien parissa. Rakas sisko, olet aina niin etevä! Sanoin juuri isälle, että olisinpa yhtä etevä ja nokkela kuin siskoni on, johon isä vastasi, että tosiaan, se olisi kyllä hienoa. Jatkoin, että olenpa väsynyt, johon isä totesi, että lopeta sitten kirjoittaminen.

Näkemiin sisareni. Olen veljesi Wolfgang Mozart, jonka sormet ovat väsyneet kirjoittamisesta.

Kirjeestä Marianne-serkulle, johon Wolfgang taisi olla hieman ihastunut:

Lopuksi minun täytyy kertoa sinulle surullisesta tapauksesta, joka tapahtui juuri äsken. Kesken parhaan kirjoittamiseni kuulen jotakin ääntä kadulta. Keskeytän kirjoittamisen, nousen ylös, menen ikkunalle – eikä ääntä kuulu enää. Istun alas ja alan jälleen kirjoittaa, ja tuskin kymmenen sanan jälkeen kuulen äänen uudestaan. Nousen, ja noustessani kuulen edelleen jotakin hyvin vaimeaa – ja tuntuu kuin palaneen käryä. Haju seuraa minua, mutta kun katson ikkunasta, haju katoaa, ja kun käännyn taas huoneeseen päin, haju tuntuu taas. Lopulta äitini kysyy: Wolfgang, olitko se sinä?

Mozartin neroudesta ja sävellysten suuresta suosiosta huolimatta hän ei pystynyt vakiinnuttamaan ja turvaamaan perheensä taloutta.  Mozart kuoli 35-vuotiaana, ja sekä hautaamiseen että kesken jääneeseen Requiemiin liittyvistä asioista spekuloidaan enemmän kuin tiedetään.

Don Giovanni

Sävelletty Mozartin ollessa 22-vuotias, pohjautuu satoja vuosia vanhaan espanjalaiseen tarinaan naissankarin noususta ja tuhosta. Alkuperäinen nimi oli Il dissoluto punito ossia il Don Giovanni – Hulttion rangaistus eli Don Giovanni.

Don Giovanni: Madamina, il catalogo è questo (Rouvaseni, tämä lista on kirja)

Don Giovannin palvelija Leporello selittää Donna Elviralle, Don Giovannin liehittelemälle aatelisnaiselle, että tämä ei suinkaan ole ainoa nainen, jota Don Giovanni on luvannut rakastaa, vaan yksi tuhansista; kaikkien valloitettujen naisten listahan on pitkä kuin kirja!

Ei haittaa onko hän rikas, ruma vai kaunis; jos hänellä vain on hame, tiedätte kyllä mitä hän tekee.

Don Giovanni: Deh, vieni alla finestra (Oi, tule ikkunaan)

Don Giovanni naamioituu palvelijansa Leporellon vaatteisiin ja yrittää päästä Donna Elviran palvelijattaren suosioon laulamalla serenadin mandoliinin säestyksellä.

Sinulla on suu hunajaa makeampi, sinulla, jonka sydänkin on sokerista!

Don Giovanni: Metà di voi qua vadano (Puolet teistä menee tuonne)

Kostonhimoiset talonpojat ajavat takaa Don Giovannia, joka edelleen Leporelloksi tekeytyneenä teeskentelee auttavansa heitä ja ohjeistaa ryhmää hajaantumaan kahteen osaan.

Puolet teistä menee tuonne, ja muut menevät tänne. Etsikää huolellisesti, hän ei voi olla kaukana!

Apollo ja Hyacintus

Sävelletty Mozartin ollessa 11-vuotiaana, perustuu kreikkalaiseen myyttiin Hyacintuksesta ja Apollosta. Apollo oli jumala, jonka alaa olivat esimerkiksi jousiammunta ja parannustaito. Hyacintus oli jumalaista alkuperää oleva erityisen komea spartalainen prinssi. Apollo ja Hyacintus heittelivät kiekkoa, joka osui vahingossa kuolettavasti Hyacintukseen. Apollo ei päästänyt Hyacintusta Haadeksen luo manalaan, vaan muutti kukaksi, hyasintiksi.

Bastien ja Bastienne

Sävelletty Mozartin ollessa 12-vuotias, perustuu suosittuun ranskalaiseen tarinaan paimentyttö Bastiennesta ja hänen rakastetustaan Bastienista. Bastienne luulee, että Bastienilla on joku toinen, ja menee kysymään neuvoa kylän selvännäkijältä Colasilta. Colas selittää, että Bastien on toistaiseksi vain hieman hämmentynyt erään toisen naisen viehkeydestä, joten huolta ei ole. Bastienille Colas taas valehtelee, että Bastiennella on jo toinen rakastaja, jotta Bastien joutuisi pyytämään apua. Colas ottaa esille loitsukirjansa täynnä sattumanvaraisia taikatavuja, laulaa pitkän aarian siansaksaa ja ilmoittaa lopuksi Bastienille, että taika onnistui. Kaikki on hyvin, ja nuoret rakastavaiset laulavat ylistystä Colasin taidoille.

Taikahuilu

Sävelletty Mozartin ollessa 35-vuotias, perustuu saksalaisen kirjailijan Emanuel Schikanederin (1751–1812) tarinaan, jolla on vahva yhteys vapaamuurariuteen. Prinssi Tamino yrittään pelastaa Yön kuningattaren tyttären Paminan Viisauden temppelin papin Sarastron kynsistä. Lopulta käy ilmi, että Sarastro edustaakin hyvyyttä ja Yön kuningatar pahuutta.

Taikahuilu: Der Vogelfänger bin ich ja (Mä linnustaja olen vain)

Koominen linnustaja Papageno kulkee tarinassa ylevämpien päähenkilöiden mukana. Hän esittäytyy ensimmäisessä aariassaan, josta käy ilmi, miten hän kaipaa puolisoa itselleen.

Mä linnustaja olen vain, iloinen ja huoleton. Olisipa minulla myös sellainen verkko, jolla voisi pyydystää neitoja! Niistä ihanimmalle antaisin hunajaa, ja jos hän vastaisi suudelmalla, meistä tulisi mies ja vaimo.

Mitridate, Pontoksen kuningas

Sävelletty Mozartin ollessa 14-vuotias, perustuu tragediaan Mitridatesta, Pontoksen kuninkaasta. Pontos on sodassa Rooman kanssa, ja valtiollisten vehkeilyjen lisäksi oopperassa on Pontoksen poikien ihmissuhdedraamaa. Lopulta Mitridate tekee itsemurhan, mutta eloonjääneet lupaavat vapauttaa maailman Rooman vallasta.

Figaron häät

Sävelletty Mozartin ollessa 30-vuotias, perustuu ranskalaisen kirjailijan Pierre Beaumarchaisin (1732–1799) satiiriin La folle journée, ou le Mariage de Figaro – Hullu päivä eli Figaron häät. Tarina kertoo kreivi Almavivan kamaripalvelijasta Figarosta ja kreivittären kamarineidosta Susannasta, jotka ovat menossa naimisiin. Kreivi aikoo käyttää Figaron ja Susannan hääpäivänä ensiyön oikeuttaan. Ooppera pilkkaa avoimesti aristokratiaa, joten Mozartin yleisö ei ollut kovin huvittunut.

Figaron häät:

Hai già vinta la causa! (Vai että olemme voittaneet!)

Vedrò, mentr’io sospiro (Näen, ja huokaan)

Huomattavan monimutkaisten ja huomattavan monia eri ihmisiä koskevien rakkaushuolien ja -juonittelujen jälkeen kreivi Almaviva huomaa, että häntä on huijattu. Kreivi on loukkaantunut siitä, että häntä alempiarvoiset ihmiset aiheuttavat hänelle mielipahaa ja nauravat hänen kustannuksellaan.

Vai että olemme voittaneet, mitä kuulenkaan! Olen langennut ansaan! Petturit! Mutta jospa käytän hyväkseni tuon typeryksen ylpeyttä… Kaikki menee hyvin, näin teen!

Näen palvelijani onnellisena ja huokaan: täytyykö minun nähdä hänen nauttivan siitä, mitä itse en saa. Täytyykö minun nähdä neidon, joka on jo herättänyt intohimoni, tarttuvan tuon moukan käteen? Ei, en anna heille sitä iloa. Ajatus kostosta rauhoittaa nyt sieluani ja saa minut riemuitsemaan.