Panu Pärssinen | KONTRABASSO
Elämä näyttää usein valintojemme merkitsemältä loogiselta polulta. Vaikeampi on nähdä sattumia, joissa pieni muutos olisi muuttanut loppuelämän aivan toiseksi. Tärkein syy uraani löytyy isoäitini lapsuudesta Karjalassa. Hänellä oli siskonsa kanssa pientä luonnollista koettelua paremmuudesta. Kun he tahoillaan perustivat perheen, oli tässä koskaan ääneen julistamattomassa kilpailussa aseena ensin lasten lukumäärä ja sittemmin lasten etevyys taiteiden saralla. Jälkipolville välittyi näin lauluperinne, joka poiki molempiin sukuihin muusikoita. Hyvä niin, sillä kyykän peluulla tuskin kukaan meistä olisi tienannut elantoaan.
Seuraava merkittävä sattuma oli, kun opettaja kysyi kuudennella luokalla, löytyisikö ketään pitkäsormista joka aloittaisi musiikkiopistossa bassonsoiton. Ainoana viittasin ja laiska pianonsoittoni jäi pikkuhiljaa taka-alalle.
Bassonopettajaltani Jukka Räikköseltä sitten opin, että bassonsoitto on kivaa. Hän sysäsi minut musiikkileireille ja myöhemmin Sibelius-Akatemiaan. En koskaan tehnyt tietoisesti valintaa muusikon urasta, vaan muut suunnitelmat haalistuivat pois. 20-vuotiaana voitin Espoon kaupunginorkesterin koesoiton ja sillä tiellä olen yhä. Urastani voin siis kiittää isoäitini sisaruskateutta, musiikinopettaja Pirjo-Liisa Hiltulaa ja Jukka Räikköstä, jolle erityiskiitos suklaasta jota soittotunnin lopuksi sain.