
Tami Pohjola | VIULU
Ilmiömäisen taitava Tami Pohjola (s. 1996) kuuluu sukupolvensa johtaviin suomalaisiin viulisteihin. Pohjolan vahva tekninen osaaminen ja monipuolinen ilmaisuvoima sekä hänen nöyrä lähestymistapansa musiikkiin ja lumoavat tulkintansa ovat ihastuttaneet kuulijoita kansainvälisestikin. Hän on kotonaan niin klassisen ohjelmiston kulmakivien (Mozart, Sibelius) kuin haastavien uunituoreiden viulukonserttojen parissa (mm. Saariaho, Salonen, Adès), esiintyen aktiivisesti niin Suomessa kuin ulkomailla.
Pohjola on esiintynyt solistina lähes kaikkien suomalaisorkestereiden kanssa, sekä kansainvälisten nimien edessä kuten BBC Scottish Symphony Orchestra, Latvian kansallinen sinfoniaorkesteri, Nagoyan filharmoninen orkesteri ja Manchesterin The Hallé -orkesteri. Keväällä 2024 hän oli yksi Radion sinfoniaorkesterin valitsemista taiteilijoista orkesterin Tulevaisuus-teemakaudella. Hän on työskennellyt useiden tunnettujen kapellimestarien kanssa kuten Jörg Widmann, Nicholas Collon, Sakari Oramo, Mikko Franck, Tarmo Peltokoski, Klaus Mäkelä ja Kristian Sallinen.
Pohjola on myös aktiivinen kamarimuusikko – ”Kamarimusiikissa tuntuu kuin kaikki hengittäisi samaa ilmaa”, hän on sanonut. Hän on esiintynyt useilla merkittävillä kamarimusiikkifestivaaleilla, joista mainittakoon Kuhmon Kamarimusiikki, Naantalin musiikkijuhlat, Turun musiikkijuhlat, International Music Seminar Prussia Cove ja Mantova Chamber Music Festival. Hän on esiintynyt yhdessä arvostettujen muusikoiden kuten Miriam Friedin, Janine Jansenin, Krzysztof Chorzelskin, Ralf Gothónin ja Arto Noraksen kanssa, ja myös opiskellut Eurooppalaisessa kamarimusiikkiakatemiassa (ECMA). Hän oli yksi Helsingin Kamarikesä-festivaalin taiteellisista johtajistavuosina 2017–2021.
Tami Pohjola on voittanut sekä kansallisia että kansainvälisiä kilpailuja, muun muassa kansainvälisen Dinu Lipatti -viulukilpailun vuonna 2019 ja Kuopion viulukilpailun vuonna 2015. Hän voitti myös kansainvälisen Young Musician -kilpailun Virossa vuonna 2009.
Pohjola kasvoi muusikkoperheessä ja aloitti viulunsoiton kolme vuotiaana ja opiskeli Grazyna Zeranska-Gebertin oppilaana Espoon musiikkiopistossa sekä Réka Szilvayn johdolla Sibelius-Akatemiassa. Myöhemmin Pohjola opiskeli Münchenin musiikki- ja teatterikorkeakoulussa Mi-kyung Leen luokalla ja Sveitsin Sionissa, Haute École de Musique Valaisissa, opettajanaan Janine Jansen.
Tami Pohjola soittaa Suomen Kulttuurirahastolta lainassa olevaa Guadagnini-viulua (1754).
